Vahingonkorvauslaki on vahinkojen korvaamista sääntelevä yleislaki, joka määrittelee myös, millaiset vahingot ovat korvattavia. Korvattavia vahinkoja ovat henkilöön kohdistuvat vahingot, esineeseen kohdistuvat vahingot ja tietyin edellytyksin taloudelliset vahingot.

Henkilövahinkoja ovat erilaiset terveydentilan häiriöt, jotka ovat lääketieteellisin keinoin todettavissa. Tavallisimpia korvattavia henkilövahinkoja ovat erilaiset ruumiinvammat ja sairaudet. Tällöin henkilövahingon kärsineellä on oikeus korvaukseen esimerkiksi kivusta ja särystä, aiheutuneesta pysyvästä haitasta, tarpeellisista hoitokustannuksista ja -kuluista sekä ansionmenetyksestä.

Henkilövahingoissa korvauksen perusteen ja suuruuden määritteleminen voi olla haastavaa ilman asiantuntevan asianajajan apua erityisesti vaadittaessa korvausta aineettomista henkilövahingoista, kuten kivusta, särystä tai tilapäisestä haitasta.

Esineeseen kohdistuneiden vahinkojen korvaaminen ja korvauksen sisältö riippuu siitä, missä laajuudessa vahinkoa on aiheutunut ja onko vahinko korjattavissa. Jos vahinko on korjattavissa, korjauskustannusten määrä määrittelee korvauksen määrän. Esinevahingon korjaaminen on kuitenkin järjestettävä aiheettomia kustannuksia aiheuttamatta.

Esinevahingon korvausvastuu rajoittuu siten, että esineen kunto korjataan vahinkoa edeltäneelle tasolle. Jos esine on tuhoutunut, eikä sitä voida korjata, vahingonaiheuttajan korvausvastuu ulottuu uuden vastaavan esineen arvoon.

Vahingonkärsijää on kohdannut puhdas varallisuusvahinko, kun aiheutunut taloudellinen vahinko ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Varallisuusvahinko on korvattava, jos se on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, julkista valtaa käytettäessä tai, kun korvaamiseen on erityisen painavia syitä. Varallisuusvahingon korvausvastuu on voitu myös vahvistaa erityislailla.