Vahingonkorvausoikeus jakautuu henkilö-, esine- ja varallisuusvahinkoihin.

Henkilövahinko ilmenee vammana, sairautena tai psyykkisenä häiriönä. Korvausmuotoja henkilövahingoissa ovat kipu ja särky sekä muu tilapäinen haitta, kärsimys, pysyvä kosmeettinen haitta sekä pysyvä haitta. Esinevahinko ilmenee esineen huonontumisena, rikkoutumisena tai tuhoutumisena. Varallisuusvahingosta on kysymys, kun jostakin tapahtumasta aiheutuu taloudellista vahinkoa. Taloudellinen vahinko voi ilmetä ansion, liikevaihdon tai muun taloudellisen edun menetyksenä. Vahingonkorvauksen vaatiminen voi perustua joko osapuolten väliseen sopimukseen tai sopimuksenulkoiseen vastuuseen.

Sopimuksenulkoinen vastuu tarkoittaa sitä, että joku ulkopuolinen henkilö tai taho on aiheuttanut vahinkoa ja on toimintansa perusteella velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon vahingonkärsineelle. Sopimuksen ulkoisen vastuun tilanteista säätää erityisesti vahingonkorvauslaki, mutta sen lisäksi on paljon erityislakeja, joissa on myös vahingonkorvausnormistoa.

Sopimusvastuu on nimensäkin perusteella sopimukseen perustuvaa vastuuta. Sopimusosapuolen rikkoessa sopimusta toiselle vahinkoa aiheuttaen, voi toiselle sopimusosapuolelle syntyä oikeus vaatia vahingonkorvausta. Sopimukseen perustuvasta vastuusta on erityislainsäädäntöä, mutta mikäli erityissäädäntöä ei ole, sovelletaan yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita.