Kaikissa nykyaikaisissa oikeusjärjestelmissä siviilioikeudellisille vaatimuksille asetetaan ajallisia rajoituksia. Määräaikojen pituudesta ja niiden alkamisajankohdan määräytymisestä säädetään lukuisissa eri säännöksissä.

Vaatimuksen vanhentumisajan noudattamatta jättäminen luetaan laiminlyöjän vahingoksi, mikä johtaa yleensä oikeudenmenetykseen. Esimerkiksi lain pääsäännön mukaan velallisen velvollisuus suorittaa velka lakkaa, kun velka vanhentuu.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2018:11 arvioinut tapausta, jossa oli kyse vahingonkorvausvelan vanhentumisesta ja kiinteistön kaupan virheeseen vetoamisesta maakaaren mukaisten määräaikojen puitteissa.

Tapauksessa oli kyse Nokia Oyj:n (aiemmin nimeltään Oy Nokia Ab) omistamasta kiinteistöstä, jolla oli toiminut yhtiön kumitehdas 1980-luvulle saakka. Vuonna 2001 Nokia Oyj siirsi kiinteistön tytäryhtiölleen, joka taas myi kiinteistön Keravan kaupungille vuonna 2003.

Kaupunki myi kiinteistön ulkopuoliselle kiinteistöyhtiölle vuonna 2009 ja pian kaupanteon jälkeen kiinteistöltä löytyi maavarastoitua kumimassaa. Kiinteistöllä pidettiin tarkastus 17.6.2009, jossa oli paikalla Keravan kaupungin edustaja. Kaupunki puhdisti kumijätteen kiinteistöltä kesällä 2009 kiinteistöyhtiön vaatimuksesta.

Keravan kaupunki esitti 27.6.2011 tytäryhtiölle vaatimuksen kiinteistön puhdistamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta. Kaupunki esitti emoyhtiö Nokia Oyj:lle vastaavan vaatimuksen 20.6.2012. Tytäryhtiö sulautui emoyhtiöön asian käräjäoikeuskäsittelyn aikana vuonna 2014.

Korkeimmassa oikeudessa Keravan kaupunki vaati ensisijaisesti Nokia Oyj:ltä vahingonkorvauksia 261 750,23 € kiinteistön puhdistamisesta aiheutuneista kustannuksista. Perusteena vaatimukselle oli se, että emoyhtiö oli jätteen hautaajana vastuussa puhdistamiskustannuksista. Toissijaisesti kaupunki vaati, että tytäryhtiö velvoitetaan kiinteistön virheen perusteella suorittamaan sama määrä vahingonkorvauksena tai hinnanalennuksena.

Nokia Oyj kiisti ensisijaisen vaatimuksen mukaisen vahingonkorvaussaatavan sillä perusteella, että se oli vanhentunut, koska kaupunki esitti siitä vaatimuksen yli kolmen vuoden kuluttua siitä hetkestä, kun se sai tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta tahosta. Toissijaisen vaatimuksen yhtiö kiisti sillä, että kaupunki ei ollut vedonnut maakaaren edellyttämässä määräajassa kiinteistön virheeseen.

Korkein oikeus katsoi ensisijaisen vaatimuksen osalta, että kaupunki on tullut lain tarkoittamalla tavalla tietoiseksi vahingosta ja siitä vastuussa olevasta tahosta 17.6.2009 pidetyssä tarkastuksessa. Vaatimus on esitetty emoyhtiölle 20.6.2012 eli yli kolmen vuoden kuluttua tiedon saamisesta. Korvausvelka oli lain mukaan vanhentunut.

Korkeimman oikeuden mukaan velan vanhentumista ei ole myöskään tapauksessa katkaistu tytäryhtiölle 27.6.2011 esitetyllä korvausvaatimuksella. Emo- ja tytäryhtiö ovat toisistaan erillisiä oikeushenkilöitä eivätkä ne voi ilman valtuutusta tehdä toistensa puolesta oikeustoimia tai olla niiden kohteena. Velan vanhentuminen katkeaa lain mukaan vain sen velallisen nimissä, johon katkaisutoimi kohdistetaan.

Toissijaisen vaatimuksen osalta korkein oikeus ratkaisi, että onko kaupunki menettänyt oikeutensa vedota kiinteistön virheeseen maakaaren määräaikojen johdosta. Korkein oikeus katsoi, että kaupunki ei ole vedonnut virheeseen kohtuullisessa ajassa tytäryhtiötä kohtaan, kun vaatimus esitettiin 27.6.2011 ja kaupunki sai tiedon virheestä ensimmäisen kerran 17.6.2009. Kiinteistön laatuvirheeseen ei ole myöskään vedottu viiden vuoden kuluessa, siitä kun kiinteistön hallinta luovutettiin tytäryhtiöltä kaupungille kaupan yhteydessä vuonna 2003.

Korkein oikeus arvioi myös, että oliko myyjänä toiminut tytäryhtiö toiminut kunnianvastaisesti ja arvottomasti tai törkeän huolimattomasti, sillä myyjä ei vapaudu vastuusta kiinteistön virheestä edellä esitettyjen määräaikojenkaan kuluttua, mikäli myyjän katsotaan näin menetelleen.

Korkein oikeus katsoi, että emoyhtiön olisi tullut huolehtia tiedon säilymisestä kumijätteen osalta organisaationsa sisältä, mutta tytäryhtiölle tällaista tietoa ei ollut missään vaiheessa esitetty emo- ja tytäryhtiön läheisyydestä huolimatta. Tytäryhtiö oli ennen kiinteistön kauppaa pyrkinyt selvittämään kiinteistön tilaa teettämällä ulkopuolisella asiantuntijalla maaperätutkimuksen, jossa kumijätettä ei oltu kuitenkaan havaittu. Myös kaupunki oli tehnyt ennen kauppaa omia tutkimuksiaan, mutta kumijätettä ei oltu niissäkään havaittu.

Korkeimman oikeuden mukaan tytäryhtiön menettely ei ollut tapauksessa kunnianvastaista tai arvotonta eikä törkeän huolimatonta, jolloin kaupunki menetti oikeutensa vedota kiinteistön virheeseen määräaikojen johdosta.

Korkein oikeus hylkäsi Keravan kaupungin kanteen Nokia Oyj:tä kohtaan vahingonkorvausvelan vanhentumisen ja kiinteistön virheeseen vetoamisoikeuden menettämisen vuoksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmeneviä merkittäviä seikkoja:
  1. Velka vanhenee 3 vuoden kuluttua sen alkamisajankohdasta, jollei vanhentumista ole ennen sitä katkaistu.
  1. Muuhun kuin sopimussuhteeseen perustuvan vahingonkorvausvelan vanhentumisaika alkaa kulua siitä, kun vahingonkärsijä on saanut tietää tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta.
  1. Kiinteistökaupassa kiinteistön virheeseen voidaan pätevästi vedota maakaaren määräaikojen ylittyessä vain, mikäli myyjä on menetellyt kunnianvastaisesti ja arvottomasti tai törkeän huolimattomasti.