Korkein oikeus antoi tammikuun lopulla uuden ennakkopäätöksen asiassa, joka käsitteli avoliittolain mukaista hyvitystä yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta.

Tapauksessa toisen avopuolison isä oli tehnyt huomattavan määrän vastikkeetonta rakennustyötä avoparin yhteisen omakotitalon rakennusvaiheessa. Käsiteltäväksi tuli kysymys siitä, oliko toinen avopuoliso oikeutettu avopuolisoiden yhteistaloudesta annetun lain (jäljempänä avoliittolaki) 8 §:n mukaiseen hyvitykseen avopuolisoltaan isänsä antaman työpanoksen perusteella, kun parin erotessa yhteistaloutta alettiin purkamaan.

Keskeiseksi nousi kysymys siitä, voitiinko avopuolison isän vastikkeettomasti suorittamaa työpanosta lukea avopuolison itsensä yhteistalouden hyväksi antamana panoksena siten, että avopuoliso olisi tällöin oikeutettu korvaukseen puolisoltaan.

Korkein oikeus piti mahdollisena tilannetta, että avopuoliso olisi oikeutettu korvaukseen, jos vanhempi olisi tehnyt rakennustyötä yksin oman lapsensa hyväksi. Tällöin olisi mahdollista katsoa, että avopuoliso on välittänyt isänsä antaman työpanoksen yhteistalouden hyväksi ja olisi tällöin oikeutettu korvaukseen puolisoltaan. Jos taas isän katsotaan tehneet rakennustyön avoparin yhteiseksi hyväksi, ei tällöin olisi kyse puolison antamasta panoksesta eikä tällöin puoliso saisi perusteetonta etua toisen kustannuksella.

Käsillä olevassa tapauksessa päädyttiin siihen, että työpanos oli annettu avoparin yhteiseksi hyväksi, eikä avopuoliso ole saanut perusteetonta etua toiselta puolisolta. Tällöin oikeutta saada hyvitystä ei ollut.

Korkeimman oikeuden enemmistö perusteli ratkaisuaan sillä, että rakennustyön aikana ja avoliiton kestäessä ei oltu esitetty tahdonilmaisuja tai muutoinkaan osoitettu sitä, että rakennustyö olisi osoitettu yksin oman lapsen hyväksi. Tällöin enemmistö antoi painoarvoa tapauksen objektiiviselle tarkastelulle, joissa painoivat esimerkiksi rakennustyön kohteen yhteisomistus ja se, että rakennus oli tarkoitettu perheen yhteiseksi kodiksi.

Korkeimman oikeuden vähemmistö puolestaan arvioi myös objektiivisten seikkojen merkitystä, eikä esimerkiksi antanut avoliitolle olosuhteena tai kiinteistön ja rakennuksen yhteisomistussuhteille merkitystä siinä, että rakennustyötä olisi tarkoitettu yhteiseksi hyväksi. Lopulta vähemmistö katsoi oikeuden hyvityksen saamiseen olleen olemassa. Kaiken kaikkiaan kolme oikeusneuvosta katsoi, ettei oikeutta hyvitykseen ollut ja vähemmistössä olleet kaksi katsoivat, että oikeus hyvitykseen oli olemassa.

Sekä enemmistön että vähemmistön arvioinnin perusteella voidaan katsoa, että oikeutta hyvitykseen ei ole yksinkertaista ratkaista ainoastaan objektiivisia seikkoja tulkitsemalla eikä objektiivisten seikkojen tulkinnasta voida vetää yksinkertaisia johtopäätöksiä siitä, kuinka vastaavanlaiset tapaukset tulevaisuudessa tulisi ratkaista. Arviointiin vaikuttavat aina kulloinkin käsillä olevat tapauskohtaiset olosuhteet.

Sen sijaan tapauksen perusteella voidaan tulkita, että vanhemman suorittama työpanos voidaan tietyissä tilanteissa katsoa avoliittolain 8 §:n mukaiseksi panokseksi ja tällöin keskeisessä asemassa on arviointi siitä, onko työpanos tarkoitettu ainoastaan vanhemman oman lapsen hyväksi vai avopuolisoiden yhteiseksi hyväksi.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta voidaan päätellä myös, että yksinkertaisin keino välttää ongelmatilanteita vastaavanlaisissa tapauksissa on esittää selkeä ja kirjallinen tahdonilmaisu mielellään ennen työpanoksen suorittamista siitä, kenen hyväksi suoritettava työpanos on luettava tai muutoin nimetä suoritettavan työpanoksen edunsaaja.