Menu
Menu

 

A ja B ovat olleet avoliitossa vuodesta 1989, kunnes avoliitto päättyi eroon toukokuussa 2012. A vaati avoliittolain mukaista hyvitystä B:ltä yhteensä noin 2,4 miljoonaa euroa. A perusteli hyvitystä työpanoksellaan yhteisen kodin hoidossa ja B:n yksin omistamassa yrityksessä.

Miten asiaan vaikutti se, että A ja B olivat parisuhteensa välirikon johdosta asuneet erillään vuosien 2007 ja -08 aikana yhtäjaksoisesti 7 kuukautta ja asumiseron aikana A oli tapaillut kolmatta henkilöä 3 kuukauden ajan?

Korkein oikeus arvioi tapauksessa KKO 2019:69 ensin, että oliko avoliitto jatkunut yhtäjaksoisena yli 20 vuoden ajan vuoteen 2012 saakka vai oliko vuonna 2007 alkanut asumisero päättänyt avoliiton. Vuonna 2008 A ja B palasivat asumiseron jälkeen takaisin yhteen ja Turun hovioikeus tulkitsikin A:n ja B:n olleen kahdesti avoliitossa: vuosina 1989-2007 ja 2008-2012.

Korkeimman oikeuden oli ratkaistava tämä kysymys sen vuoksi, että vuonna 2011 voimaantullutta avoliittolakia ei voida soveltaa ennen lain voimaantuloa päättyneisiin avoliittoihin.

Korkein oikeus katsoi, että A:n ja B:n välinen avoliitto on 7 kuukauden asumiserosta huolimatta jatkunut katkeamattomana vuodesta 1989 toukokuuhun 2012 saakka. Oikeuden harkinnan mukaan asiassa ei ilmennyt selkeää näyttöä avoliiton päättämistarkoituksesta tai yhteistaloudenkaan purkamisesta, vaikka A ja B ovat asuneet erillään ja A oli seurustellut kolmannen henkilön kanssa. Korkeimman oikeuden arviointiin vaikutti muun muassa:

  • Ennen asumiseroa jatkuneen avoliiton huomattavan pitkä aika
  • A asui asumiseron aikana asunto-osake asunnossa, joka oli B:n rahoittamana hankittu A:lle ennen asumiseroon johtanutta välirikkoa
  • A:n parisuhde kolmannen henkilön kanssa väheni merkitykseltään, koska parisuhde B:n kanssa jatkui pian tämän jälkeen uudestaan ja jatkui yhtäjaksoisesti 4 vuoden ajan
  • Asumisero ei ole vaikuttanut perheen taloudenpitoon tai perheen yhteisen lapsen hoitoon ja huoltoon
  • A on asumiseron aikana jatkanut työtään B:n yrityksessä eikä muille työntekijöille tai todistajille oltu kerrottu A:n ja B:n muuttamisesta pysyvästi erilleen

Korkein oikeus ratkaisi seuraavaksi sen, että oliko A:n työpanoksesta yhteistalouden hyväksi koitunut vähäistä suurempaa perusteetonta etua B:lle, jonka perusteella A:lla olisi oikeus saada avoliittolain mukaista hyvitystä koko avoliiton kestäneeltä ajalta.

Lain esitöiden mukaan yhteistalouteen panostaminen sinänsä ei riitä oikeuttamaan hyvitykseen, vaan panoksen tulee olla sen kaltainen, että se johtaa perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella omaisuutta eroteltaessa ilman hyvitystä.

Korkein oikeus arvioi A:n panostusta hänen ja B:n yhteistalouden hyväksi seuraavien seikkojen kannalta:
  1. A:lla ollut suurempi vastuu kodin ja lasten hoidosta, kun B on vastannut muun ohella asuinkustannuksista ja rahoittanut A:n omistukseen tulleen asunto-osakkeen.
  2. A on ollut palkkatyössä B:n yksin omistamassa yrityksessä, josta A on saanut korkeampaa palkkaa kuin muut vastaavassa asemassa toimineet ja A:lle on hankittu merkittävä eläke-etu.
  3. A on ollut B:n yrityksessä työntekijän asemassa eikä hän ole ollut B:n tapaan vastuussa yrityksen toiminnasta, vaikka A on osallistunut yrityksen päätöksentekoon ja hänellä on ollut muista työntekijöistä poikkeavia vapauksia toimia yrityksessä.
  4. B:n omistaman yrityksen varallisuusasema katsottiin parantuneeksi yritystoiminnan lisäksi myös B:n tekemän sijoitustoiminnan ansiosta.

Edellä mainittujen seikkojen perusteella Korkein oikeus ratkaisi asian siten, että B ei ollut saanut perusteetonta etua A:n työpanoksen kustannuksella. A:lla ei ollut täten oikeutta saada avoliittolain mukaista hyvitystä.